
Työhuoneellani on nyt touhukasta: on aktiivisen työskentelyn aika kevään ja kesän näyttelyjä varten. Mahdollisimman hyvään lopputulokseen pääsemiseksi minulle on tärkeää , että voin työskennellä keskittyneesti, ja nyt siihen on hyvä aika ja mahdollisuus.
Toukokuussa meillä on kymmenen kollegan kanssa iso näyttely Kaapelitehtaan Puristamossa. Puristamo on iso upea tila ja rakennamme sinne tyylikkään kokonaisuuden. Meillä oli kaksi vuotta sitten aika samalla joukolla näyttely Kaapelitehtaan Valssaamossa. Tilaa on nyt paljon enemmän, joten saamme jokainen useita töitämme esiin. Tavoitteena on myös tehdä tyylikäs ripustus, esillepano, jotta työt pääsevät esiin parhaalla mahdollisella tavalla.
– Näyttelyn nimi Yhteys – Connessione korostaa taiteen tekemisen viimeistä vaihetta eli teoksen yhteyttä katsojan kanssa. Panostamme erityisesti siihen, että teokset puhuttelevat katsojaa ja esillepanolla annamme kaikille töillemme mahdollisuuden päästä esiin.
Heinäkuussa mukaan lukien kesäkuun loppu ja elokuun alku minulla onkin sitten tulossa todella iso näyttely.
Lahteen, muutama kilometri keskustasta, ollaan avaamassa uusi galleria, kivinavetta, Sipuran Navetta – Lahden vanhin rakennus. Galleristit ovat jo pari vuotta sitten kertoneet haluavansa minut avajaisnäyttelyn taiteilijaksi. Olen todella otettu tästä mahdollisuudesta.
Koska tauluni ovat seinillä, lattialle jää paljon tilaa. Siihen olemme galleristien kanssa yhdessä kutsuneet lahtelaisen keraamikon Henna Nuutisen. Hennan työt puhuvat samaa hillittyä ja persoonallista kieltä minun töitteni kanssa. Kivinavetan suurista kivilohkareista rakennetut seinät ja uusi lankkulattia antavat meidän töillemme niin upeat tilat, että kylmät väreet menevät pelkästä ajatuksesta.
Kerron näyttelyistä lisää tuonnempana.
Nyt ahkeroimaan!